Kirjoittaja Aihe: Kewatec avaa uuden tuotantolinjan ja palkkaa työvoimaa  (Luettu 123 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Juha Tuomala

  • Rekisteröityneet
  • Pitääkö sen olla isompi?
    • Profiili
  • IRC kanavat:: #fcbs_forum, #viro
  • IRCNet:: Tuju
Kewatec avaa uuden tuotantolinjan ja palkkaa työvoimaa
« : Toukokuu 03, 2018, 02:32:02 ip »
Lainaus
Viranomaisveneiden kysyntä kasvaa – Kewatec AluBoat avaa uuden tuotantolinjan ja palkkaa työvoimaa

Valtioiden budjeteista löytyy nyt rahaa viranomaisveneiden hankkimiseen. Kokkolalaisen Kewatec AluBoatin uusin kohdemaa on Saksa.

Työ- ja viranomaisveneitä valmistava Kewatec AluBoat avaa uuden tuotantolinjan elokuussa ja palkkaa lisää työvoimaa Kokkolassa. Uutta tilaa tarvitaan pienveneiden valmistukseen, sillä niiden kysyntä on kasvanut nopeasti.

Kewatec on takonut yli 30 prosentin kasvulukuja sekä viime että tänä vuonna. Syynä kasvuun on muun muassa se, että valtiot satsaavat tällä hetkellä viranomaisvenehankintoihin. Yhtiö on myös laajentanut omistajapohjaansa.

– Puolitoista vuotta sitten otettiin osakeannin myötä reilusti enemmän pienomistajia. Sen ansiosta meillä on ollut nyt mahdollisuus satsata varsinkin pienveneiden myyntiin ja markkinointiin – ja se on tuottanut tulosta, kertoo Kewatec AluBoatin toimitusjohtaja Jens Ahlskog.

Uusi tuotantotila kiireesti hakusessa

Kewatec AluBoat työllistää tällä hetkellä suoraan reilut 50 työntekijää. Alihankkijat mukaan lukien määrä nousee yli 80 henkilöön. Uuden tuotantolinjan myötä uutta väkeä palkataan aluksi 5–8.

Yhtiöllä on kiire saada lisää tuotantotilaa, siksi se päätti tässä vaiheessa vuokrata tilat uudelle tuotantolinjalle.

– Tämä kasvu tuli niin nopeasti, että uusi tuotantolinja pitää saada käyttöön jo elokuussa. Sen takia nykyisen kiinteistön laajennus ei ole tällä hetkellä tarkoituksenmukaista. Toki oman uuden tuotantolinjan rakentamista joudutaan varmasti harkitsemaan pitkällä tähtäimellä, Ahlskog sanoo.

Sopivia vuokratiloja on tarjolla, mutta vielä paikkaa ei ole lyötä Ahlskogin mukaan lukkoon. Kokkolasta se kuitenkin valitaan.

Valtiot uusivat nyt viranomaisveneitä

Veneala on suhdanneherkkää: silloin kun talous on alamaissa, veneitä tilataan vähemmän, nousukausi taas lisää kysyntää. Kewatecin myyntiin vaikuttavat erityisesti valtioiden hankintapäätökset.

– Yleensä valtioilta tulee jotain suuria panostuksia esimerkiksi öljyntorjuntaan tai johonkin muuhun maan turvallisuuteen liittyvään, ja nämä päätökset vaikuttavat meidän alan kysyntään voimakkaasti.

Kewatecin päämarkkina-aluetta ovat Pohjoismaat, mutta viime vuonna vienti laajeni ensimmäistä kertaa myös Saksaan.

– Tällä hetkellä ei ole mitään merkkejä siitä, että kasvu hidastuisi. Toki meidän pitää suhteuttaa kasvu omaan kapasiteettiin: meidän pitää saada tarpeeksi työvoimaa ja lisää tuotantotilaa. Tällä hetkellä tilat ovat liian rajalliset. Kun ne laitetaan kuntoon, voi kasvu jatkua, kertoo toimitusjohtaja Jens Ahlskog.

Kewatec AluBoatin liikevaihto tällä hetkellä noin 11,5 miljoonaa euroa.

https://yle.fi/uutiset/3-10188799
http://kewatec.fi/fi/uutiset/
http://kewatec.fi/news/
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 03, 2018, 02:37:08 ip kirjoittanut Juha Tuomala »
Kaikki, paitsi veneily on turhaa. | http://tuju.fi